top of page
  • setti

KOHTI EHEÄMPÄÄ ELÄMÄÄ ULKONA!!

Viis biisiä alle yhdessätoista minuutissa.

Ensimmäinen kappale pysäyttää sut ja mietit, että mihin tää polku vie mut? Toinen biisi avaa silmät ja jättää pohtimaan, että mitä mä just kuulin? Kolmannen biisin kohdalla sun eteen aukeaa satuhetken lämpöinen syli, joka lopussa puristaa susta ilmat pihalle. Neljännen biisin kohdalla heräät koomasta ja huomaat että mihin sitä onkaan ryhdytty? Turvallista polkua ei tunnukaan löytyvän.

Viimeisen kappaleen aikana haluat soittaa lähimmäiselles ja tunnustaa tekosi turvallisessa vertaistuen piirissä. Sit voitkin kuunnella koko roskan uudelleen. Rasva teki suhun lähtemättömän vaikutuksen. Ei välttämättä mikään positiivinen, mutta vaikutus kuin vaikutus.





Täs ei oo kahta samanlaista biisiä

Kaikki kuusi bändin jäsentä toi tähän levyyn omat mausteet ja sä kuulijana voit muodostaa oman mielipiteen mitä yhdentoista minuutin aikana tapahtuu.


Meille tää oli projekti johon emme tienneet ottavamme osaa ja matkan varrella meillä avautu silmät tälle mitä oltiin luomassa! Me ollaan todella ylpeitä tästä levystä ja me halutaan, että tekin saatte kuulla mitä me saatiin aikaan!


Nyt tämä debyyttiprojekti on ohi ja rasvakeittimessä suunnitellaan jo uutta julkaisua! Pysy kuulolla ja ota sillä aikaa tää rasvainen levy haltuun!



43 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page